On ihan mielettömän vaikee selittää, miten tärkee joku ihminen voikaan olla itselle. Ilman että se alkaa kuulostaa liian liioiteltulta tai tekaistulta tai väkinäiseltä.
Etenki silloin, kun just se joku tietty tärkee ihminen on pitänyt sut kasassa myös silloinkin kun et ite ees välttämättä oo huomannut hajoavasi.
Mun äiti on justiinsa sellanen ihminen mitä mä äsken kuvailin.
Ei täydellinen, eikä myöskään virheetön.
Vaan mun äiti on paikalla, ihan aina, halusin tai en.
Äiti on sellanen ihminen, joka on nähnyt mun kaikki huonoimmat puolet ja hetket ilman että halusi kääntyä poispäin tai lähtä karkuun. Sellanen, joka on jaksanut auttaa silloinkin kun mä en oo osannut tai edes halunnut pyytää apua tai sanoa asioita ääneen. Sellanen, joka on ymmärtää mun hiljaisuuden paremmin kuin mun sanat, paremmin kuin ykskään muu ihminen.
Äidin rakkaus ei oo ollu kovin usein mun osalta mitään suuria eleitä.
Se on ollu ehkä enemmänki sellasta jatkuvuutta.
tietynlaista jatkuvaa turvaa mikä ei ikinä tule katoamaan, toisinkuin moni muu asia elämässä.
Ja ehkä just se on se syy miks se tuntuu niin kauheen isolta asialta?
Mä tiedän, etten aina todellakaan osaa näyttää sitä tai että en aina osaa sanoa ääneen, miten paljon arvostan mun omaa äitiä, ja sitä miten hyvin se on kasvattanut mut, ja vielä niin nuorena. Mutta jos mun pitäisi valita mun elämästä yks asia jota en haluaisi pitää itsestäänselvyytenä, se on hän, mun ikioma äiti.
Kun mun maailmassa on ollut asioita, jotka on romahtanu tai lähtenyt, kuten vaikka ihmissuhteet usein, niin äiti on ihan joka ikinen kerta ollut se, joka jäi. Ei sen takia että olisi ollut mitenkään pakko, vaan siksi että hän ihan itse halusi. Ja se tekee kaikesta raskaammasta tässä maailmassa myös vähän kevyempää kantaa ainakii omalta osalta.
Äiti on opettanut mulle, miltä välittäminen näyttää ja tuntuu silloin kun se ei oo just se maailman helpoin asia, tai just se kaikista miellyttävin asia. Vaikka kaikki ei oliskaan aina mennyt just oikein niinkuin pitäisi, niin se että joku rakastaa sua silti, muuttaa ihmistä pysyvästi, ja paljon, hyvällä tavalla. Ja se auttaa myös oikeasti jatkamaan eteenpäin, vaikka sitä ei itse aina siinä tilanteessa ehkä tajuais. Se auttaa meitä jokaista, tuli se rakkaus sitten äitiltä tai mummilta tai vaikka omalta ystävältä.
Tää on kiitos mun äidille, jota en aina osaa sanoa suoraan.
Ja jos i k i n ä eksyn tai kaadun, yks asia on 100% varma,
äiti on se, jonka luo palaan ihan aina.
Jätä kommentti!